perjantai 2. marraskuuta 2012

Time to come back

Hei taas.

Nyt taitaa olla palailun aika mun bloggaamiselle. Yritän ainakin. Oon huomannut, että jos en säännöllisesti harrasta jotakin, pakota itseäni harrastamaan, homma jää kokonaan pois pidemmäksi aikaa ja palaaminen on vaikeaa. Oon tämän todennut useamman harrastukseni kanssa ja päätellyt, että itsensä pakottaminen jatkamaan on paras konsti mulle. Harrastus tuntuu ehkä pakkopullalta jonkin aikaa, mutta ainakaan se ei kokonaan unohdu ja innostus kuitenkin palaa jossakin vaiheessa.

Taukoa pidin suurin piirtein kaksi kuukautta, syyskuu meni mulla henkisesti vähän miten sattuu, mulla oli koko ajan vähän itseluottamusongelmaa jne. itseni kanssa, mutta lokakuu parani ja nyt tunnen olevani taas kokonaan ok ja ns. kunnossa. Aloitin myös syyskuussa vanhan harrastukseni uudestaan henkiin, ja sen parissa onkin sitten mennyt aika iso osa ajastani, tosin senkin kanssa taukoilin nyt puolitoista viikkoa.

Koulu vie mun energiastani ison palan pois, vaikka tuntimäärä onkin edelleen sama kolmenkymmentä tuntia viikossa ja aineet ei ole muuttuneet miksikään. Mun perfektionistiminäni vaatii enemmän kuin pystyn sille tarjoamaan, mutta kuvittelen silti selviäväni jollain konstilla koulusta ja yritän myös siihen panostaa(heti huomenna!).

Lisäksi tässä kuussa on NaNoWriMo - national novel writing month (homman nimi on kirjoittaa 50 000 sanaa marraskuun aikana romaania.), jonka Young Writer's Programiin osallistun ja oma tavoitteeni on tosin vain 10 000 sanaa eli noin 20-25 word-sivua romaania/novellia. Yritän siis tässä kuussa kirjoittaa mahdollisimman paljon ja nanon lisäksi mulle on kasaantunut Finistä iso kasa kirjoitushaasteita, jotka kasaantuu inhottavasti deadlinen lähestyessä ja jälleen - perfektionistiminäni ei hyväksy feilaamista. Koska Finin kirjoitushaasteet ovat kuitenkin ylikivoja, uskon selviäväni niistä! Päälle painaa kirjoittamisen ja koulun lisäksi myös se harrastus, josta aiemmin puhuin.

Yritän silti myös saada ängettyä kynsiharrastukseni ja bloggaamisen johonkin väliin! Potkikaa mua, jos postauksia ei kuulu, jookos? ;)

Kävin syyslomalla Tallinnassa vanhempieni kanssa nelipäiväisellä reissulla yöpyen Meriton Grand Conference  & Spa -hotellissa ja Tallinnan shoppailumahdollisuudet kynsilakkojen kohdalla osittain yllätti! Tallinnan reissu oli mun kohdalla ensimmäinen laatuaan ja aion kyllä toistekin piipahtaa siellä, jos vaan jostain onnistun repäisemään ylimääräistä rahaa sinne tuhlattavaksi. Multa luultavasti tulee postaus Tallinnan ostoksistani ja myös syyskuun alun ostoksista, joita en luonnollisestikaan tauon aikana näyttänyt. Myös parit kynsikuvat on luvassa, kunhan saan aikaiseksi kirjoittaa.

Oon myös ihan älyttömän iloinen, ettei kaikki blogini lukijat hävinneet taukoni aikana ja sain myös kyselyjä että missä olen, jotka saivat mut tajuamaan, että ehkä en ole kuluttanut aikaani bloggaamiseen ihan turhaan. Kiitos siis ja pahoittelut, ettei tämä lupaukseni pitänytkään: älkää säikähtäkö turhaan, en aio ilmoittaa seuraavassa postauksessa lopettavani bloggaamista kokonaan enkä myöskään aio kadota yhtäkkiä jäljettömiin. Mä tein lähestulkoon päinvastoin kuin mitä lupasin.

Nyt on siis aika uusille tuulille vaikka ilma ulkona onkin enimmän osan aikaa kamala ja kynsien kuvaaminen on talven tullessa entistä vaikeampaa, mutta toivotaan että kynsiharrastukseni saa taas tuulta alleen.

7 kommenttia:

  1. Mahtavaa, sä ja blogi ootte täällä taas! :)

    VastaaPoista
  2. ihanaa kuulla susta taas!
    älä murehdi liikaa kaikkea
    haleja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kiitos, yritän olla huolehtimatta liikaa! (:

      Poista
  3. Nora Nora! Pistin siulle sähköpostia! Kyse siis kesällä miun blogissani järkkäämästä arvonnasta :) Vastaathan piakkoin! Ja kiva kuulla että oot palannut blogaamaan :)!

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Oonkin tuon jo johonkin postaukseen laittanut, joten en enää taida uudestaan laittaa, mutta enivei, kiitos. :)

    VastaaPoista