sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Glitteristä

 Tässä olisi nyt heti käytössä toi Yes Loven lila glitterihanuus, jonka nappasin kirpparilta eurolla. Tossa on pienen hopean ja lilan glitterin lisäksi tollasia isoja liloja glittereitä. IHANA. <3 Lisäsin vielä mustia 1,5 mm strasseja ja violetteja kukkastrasseja joka kynteen. Äiti sanoi että ne ei näy, mutta mun mielestä ne näkyy kyllä ihan riittävän hyvin. :) Kerroksia on varmaan 5, koska swatchasin paperille ja katoin sen olevan tarpeeksi peittävä ja olikin, mut sit halusin mahdollisimman glitteriset kynnet niin kerroksia tuli toisensa perään. Välissä on vielä MNY:n hopeaa glitterlakkaa.
Huono puoli tässä lakassa oli se, että kuivui todella hitaasti. Tuntien jälkeenkään ne ei olleet kuivat(okei, asiaan saattoi vaikuttaa se monta kerrosta päällekkäin, mutta silti) ja ruttaantuivat helposti. Mä sit fiksuna liikuttelin lakkoja takasin paikoilleen ja venyttelin niitä kynsien reunoille, mistä ne oli luisunut pois. :D Pikakuivattajakaan ei hirveästi auttanut asiaa, mutta glitterlakassa toi ruttaantunut lakka ei onneksi näy kovin helposti, joten ongelma hoidettu. :D Aluslakka Dependin, pikakuivattaja Mavala Minute Quick-Finish.
 Lakkapullo on tosi OPI-tyylinen, joten vertailuksi pari kuvaa molemmista lakoista. Yes Lovessa on muuten 16,5ml tavaraa ja OPIssa 15ml, eli pohja on käytetty hyödyksi YL:ssä. Korkki oli YLssä tosi kiva, mut epäilen, että pinta kuluu helposti pois jos yrittää avata yhteistyöhön suostumatonta pulloa pihdeillä tuloksena on jäljet korkissa. :D
Mä tykkäsin tästä lakkauksesta ja lakasta kuivumisongelmista huolimatta tosi paljon. Odotan muuten innolla tän glitterin poisto-operaatiota....

4 kommenttia:

  1. hauskat kynnet :) ja ihna toi O.P.In sävy<3 :)

    mul o lifestyleblogi mut esittelen siel aika paljon mun kynisä niii käy toki kurkkaa :>
    http://kynnett.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. kynnet--: kiitoksia :) Käyn tsekkaamassa!

    VastaaPoista